keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Yhteys

Katso, minä seison ovella ja kolkutan: jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, niin minä käyn hänen työnsä sisälle ja aterioitsen hänen kanssaan, ja hän minun kanssani. Ilm 3:20

Yhteys, jakaminen, yhdessä aterioiminen, yhdessä sureminen ja kiittäminen, yhdessä eläminen, rukous yhteys. Koinonia (kreikkaa). Tätä Jeesus tarjoaa Sinulle, ja meille kaikille, jotka kuulemme Hänen äänensä, Hän tulee ja aterioitsee kanssamme, elää yhdessä meidän kanssamme, meidän ei tarvitse jäädä ulkopuolelle, vaan pääsemme sisään Jumalan perheväkeen ja elämään kristittyjen yhteydessä. Koinonia on niin laaja sana, että sitä on vaikea suomeksi sanoa, mutta palatkaamme yksilöllisyydestä yhteyteen, yhdessä taakatkin ovat kevyempiä kantaa. Ja meillä on Jeesuksen kautta aina myös rukousyhteys, vaikka lähimmäisemme olisi kaukanakin. Jeesuksen käteen ystäväni.


keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Jumalan Lapsi

Niinmuodoin on laista tullut meille kasvattaja Kristukseen, että me uskosta vanhurskaiksi tulisimme. Sillä te olette kaikki uskon kautta Jumalan lapsia Kristuksessa Jeesuksessa. Gal 3:24, 26

'Jumalan lapsella on paljon aihetta kiittää' lauletaan vanhassa lasten laulussa. Mistä me elämme, mihin turavaamme? Saammeko uskoa 'vain' vai vaaditaanko tikapuita joita myöten kiipeämme Jumalan luo ja tulemme yhä paremmiksi ihmisiksi? Ei, Jumalan laki on sitä varten että löytäisimme uskon Herraamme Jeesukseen, ei sitä varten että kuvittelemme olevamme parempia ihmisiä kuin lähimmäisemme. Uskosta Jeesukseen Kristukseen tulemme täysin hyväksytyiksi Jumalamme silmissä, ja saamme aina aloittaa alusta ja vaeltaa sillä tiellä jonka Jumalamme on meille valinnut. Sinuakin tarvitaan Jumalan työssä, jota työtä maailmamme kipeästi tarvitsee. Kuuletko Hänen kutsunsa?
Valokuva Rael Leedjärv SLEF